Teksti: Eira Haahdenniemi, Kaarina
Olin juuri täyttänyt 70 vuotta, kun sain aivoinfarktin. Elämä mullistui kertaheitolla. Vasen puoli halvaantui, käsi oli melkein toimintakyvytön, jalankin kanssa ongelmia.
Sairaalajakson jälkeen sain ostopalveluna viisi kertaa toimintaterapiaa kotikäynteinä. Sairaalassa kuntoutus oli enimmäkseen rollaattorin kanssa kävelyä pitkin käytäviä. Olihan sekin tärkeää, mutta käden hienomotoriikka oli kadonnut. Käden toiminnan parantamiseen kaipasin neuvoja ja harjoituksia. Toimintaterapeutti oli tehokas ja idearikas. Paras asia oli kuitenkin vihje, että voin hakea Kelan kuntoutukseen käden tehostetun käytön AVH-kurssille. Jatkokuntoutuksesta ei sairaalassa puhuttu sanallakaan – toimintaterapeutinkin sain kovan puhumisen jälkeen, kun kieltäydyin lähtemästä kotiin ellen jotain apua saa.
Tein anomuksen Kelalle ja ilokseni sain myöntävän vastauksen. Sairastumisesta oli nippa nappa kuusi kuukautta, kun kurssin ensimmäinen jakso alkoi. Edessä oli kaksi viikkoa poissa kotoa ensimmäisen kerran koko kevään aikana. Pelotti ja jännitti. Vastaanotto Kankaanpäässä oli sydämellinen. Tuntui heti kotoisalta. Ohjelma oli tiivis ja tehokas. Usein illansuussa olo oli niin väsynyt, että tuskin jaksoi kissaa sanoa. Terve käsi tehtiin tehottomaksi hansikkaan avulla. Se esti terveen käden käyttämisen. Ruokailun sai suorittaa kaksikätisesti edellyttäen, että käytti molempia käsiä.
Fysio-ja toimintaterapeutit olivat laatineet meille hyvin monipuolisia ja aika vaativiakin harjoitteita. Kukin harjoitteli kykyjensä mukaan. Harjoittelu oli hyvin yksilöllistä. Toimintatila oli kaikille yhteinen niin, että sosiaalisuuttakaan ei unohdettu. Ryhmämme hitsautui kahden viikon aikana hyvin yhteen. Päätösjakso oli sitten joulukuussa eli puolen vuoden päässä aloituksesta. Saimme kotitehtäväksi pitää päiväkirjaa.
Otin päiväkirjan pitämisen ihan tosissani. Aina, kun koin jonkun edistysaskeleen tapahtuneen, kirjasin sen päiväkirjaan. Enää en millään muistaisi, milloin onnistuin leikkaamaan itse oikean käden kynnet tai milloin leivoin miehelleni nimipäiväpullat. Housujen vetäminen jalkaan seisaaltaan kertoi tasapainon huomattavasti parantuneen. Voi sitä riemua, kun sain itse vedettyä takin vetoketjun kiinni tai kun ensimmäisen kerran ajoin autoa. Yksi tavoite oli saada papiljotit hiuksiin. Sekin onnistui ennen päätösjaksolle lähtöä. Olin ylpeä itsestäni. Mikään ei kuitenkaan tullut helpolla. Harjoitusta, saman liikkeen toistoa tarvittiin kymmeniä, ehkä satojakin kertoja. Tärkeä oivallus kuntoutuksessa oli se, että minun itseni on oltava tekijä. Vaikka ohjaajat ovat kuinka hyviä, kukaan ei voi puolestani kuntoutua. Kuntoutumisessa olen itseni herra.
Mielestäni perusterveydenhuollossa pitäisi hoitohenkilökunnalle tulla velvoite kertoa tarjolla olevista kuntoutusmahdollisuuksista. Eivät kaikki löydä Kelan sivuille eikä kaikilla ole ehkä kykyä ja voimia tietoa etsiäkään. Olen kiitollinen, että sain osallistua kuntoutukseen ja kokea sen hyödyllisyyden omalla kohdallani. Kankaanpäässä on erittäin osaavat ja kannustavat työntekijät.
Aivoverenkiertohäiriöiden jälkeen kuntoutustarve on yleensä suuri, mutta myös kuntoutumisen toivoa ja mahdollisuuksia on paljon. Onneksi on paljon erilaisia, Kelan tarjoamia kuntoutusvaihtoehtoja.
AVH-kurssit Kädenkäytön kurssit Yksilökuntoutus